Miksi Suomi ei tuota maalintekijöitä?

Kyllästyin maassamme vellovaan ja onttoon keskusteluun maalinteon taidosta. Keskustelua yleensä leimaa taikauskoisuus ja stereotyyppisyys: ihan kuin maalinteko olisi taianomaista, sietäisi jäykkiä luokitteluita eikä olisi moniselitteinen syiden ja seurausten summa. Yksinkertaistamisen kuoppa on suomalaisen jalkapallon maalinteon jäsentelyssä ja opettamisessa hyvin syvä. Ismo Lius toteaa yksinkertaistaen(30.3.): “Alusta saakka kun lähdetään, niin teknistä osaamista pitää vähän pilkkoa ja tarpeeksi yksinkertaisten harjoitteiden kautta saada se tekninen puoli ensin kuntoon ja edetä siitä taktiseen puoleen.”

(www.palloliitto.fi)

Tehdään nyt aluksi selväksi se, urheilijan tavoite on saattaa esimerkiksi maalinteon taito aivon kuorilta lihakseen asti. Tämä mahdollistaa tilanteiden tunnistamisen, päätöksenteon ja suorittamisen muuttuvissa tilanteissa nopeasti ja tehokkaasti. Vaikka pelaaja olisi taidokas maalintekijä, tämä ei silti takaa taidon olevan hänellä aivoissa kognitiivisella tasolla niin, että hän voisi tapahtumien ketjuja jäsennellä, selittää, tahi opettaa. Ei tietenkään, muutenhan Jari Litmanen olisi Suomen paras hyökkäyspelivaiheen murtautumismallien valmentaja. Voidaan myös kysyä, oliko Pep Guardiola aikanaan maailman paras hyökkäyssunnan pelaaja? Ei ollut, mutta nyt mies on kenties maailman paras hyökkäyssuunnan valmentaja.

Lainaan tässä kohtaa Wikipediaa, jäsennellessäni termiä taito:

Taitavalla ihmisellä suoritus automatisoituu. Taitava polkupyöräilijä ei ajattele pyöräilyä, vaan voi ajatella muita asioita. Vasta-alkaja sen sijaan joutuu vakaasti keskittymään ajamiseen.
Tästä seuraa, että taitava henkilö ei välttämättä osaa kuvata taitoaan muille. Esimerkiksi taitava matemaatikko saattaa olla kykenemätön selittämään, miten hän suorittaa laskutoimituksia mielessään. Vastaavasti taitava puuseppä saattaa kyllä voida näyttää, miten tuoli tehdään, mutta ei kykene selittämään sanallisesti asiaa.

(www.wikipedia.fi)

Mutta, kaiketi nyt voidaan jo mennä asiaan. Mistä kaikista elementeistä maalinteko koostuu ja miten sitä tulisi harjoitella? Näihin löytyy äärimmäisen laajoja, mutta jäsenneltäviä vastauksia. Otan tässä yhteydessä nyt vain hyvin kapean katsannon. Ensin luonnollisesti tulee lähteä maalinteon taidon määrittelystä, ilman vaaraa pudota yksinkertaistamisen kuoppaan.

Olen tutkinut viime aikoina hyvin paljon urugualaistähti Luis Suarezin pelaamista. Oheisessa klipissä on kerätty hänen 50 ensimmäistä maaliaan Liverpoolille.

https://www.youtube.com/watch?v=tVSyCllqat4

Maaleja tarkkasti katsellessa hämmästyttää, kuinka paljon taktisia, teknisiä, teknistaktisia, fyysisiä sekä psykologisia edellytyksiä pelaajaan on kyetty ajamaan sisään. Joka ikistä maalia katsoessa on ymmärrettävä, että tekniset tekijät ovat vain hyvin pieni osa syntynyttä maalia. Esimerkki. Maali numero 39 (39. 5.15->) havainnollistaa meille hyvin sen, miksi Luis Suarez on laadukas maalintekijä ja mistä kaikista elementeistä maalinteon taito koostuu. Ja maali numero 39 on vain esimerkki, samat periaatteet pätevät kaikissa hänen tekemissään maaleissa.

Gerrardin pitkä, diagonaalisuuntainen pallo tavoittaa tilanteessa Suarezin hyvässä tulokulmassa. Tullaan itse maalipaikkaan.Haltuunotto täydessä vauhdissa vartalon rinnalla suuntautuu pelaajan kannalta optimaaliseen asemaan suhteessa omaan kroppaan, maaliin, maalivahtiin sekä vastustajiin. Hänen on kyettävä käsittämään se, missä tila pallolle näiden tekijöiden suhteen on, ja kuinka siitä tilasta jatketaan itse laukaisuvaiheeseen säilyttäen optimaaliset mahdollisuudet maalintekoon. Jo tämä vaatii moninaisia fyysisiä ominaisuuksia askeltiheydestä ja käsien ja jalkojen koordinaatiosta lantion seudun liikkuvuuteen ja tasapainoon. Haltuunotto EI ole vain tekninen suoritus, vaan teknistaktinen!

Tämän jälkeen pallo pomppii muutamaan otteeseen ja Suarez asettaa itsensä pallon päälle pitääkseen laukaisun matalana. Tämän jälkeen se, mitä tapahtuu, kertoo oleellisen.

Oikean jalan lataus on lyhyehkö, Suarezin pitäessä kädet tasapainoasennossa suojatakseen asentoaan. Suarez laukaisee pallon suorituksen maalivahdilta salaten maan kautta maalivahdin asennon läpi juuri siihen tilaan, joka johtaa tyhjään verkkoon. Maan kautta. Toistan. Maan. Kautta. Muut toimintamallit tilanteessa olisivat johtaneet maalivahdin torjuntaan. Näin onkin asiallista kysyä, onko suoritus tekninen vai teknistaktinen, jolloin nämä kaksi (tekniikka ja taktiikka) yhdistyvät? Vastaus: teknistaktinen. Suorituksessa todella paljon laadukkaita ja oikea-aikaisia havainto-päätöksenteko-suoritus-ketjuja lähtien latauksen pituudesta oikeantyyppisen ja -kovuisen pallokosketuksen tekemiseen. Hän käyttää tilanteessa puoliksi sisäsyrjää, ja puoliksi rintapotkua. Hän havainnoi tilan, ja ajoittaa laukauksen oikein ja kohdentaa sen juuri oikeaan tilaan.

Tekniset edellytykset (jos sellaisia jalkapallossa edes on olemassa) ovat suorituksessa minimaalinen osa.

Jos maalintekoa harjoitellaan etenemällä yksinkertaistaen tekniikasta taktiikkaan, ollaan jo polulle lähtiessä täysin metsässä. Ollaan menty jo taidon määrittelyssä metsään, jolloin maalinteon taidon opettaminen on mahdotonta. Tämän kirjoituksen jälkeen olisi tietysti asiallista tutkia lähemmin, mitä kaikkia teknistaktisia edellytyksiä maalinteon taitoon tarvitsee. Näin voisi maalinteon harjoittelun ohjelmoida niin, että nämä kaikki teknistaktiset edellytykset sisäänajetaan pelaajaan harjoittelun aikana. Tämä ei tapahdu seisomalla ‘tötsällä’ jonossa, tekemällä pieni liike ilman valintaa ja laukomalla ilman tila- ja aikapainetta.

Lähteet
Suomen Palloliitto, verkkosivut, http://www.palloliitto.fi/uutiset/suomen-palloliitto/huutv-tutoreiden-teemana-maalinteko

Wikipedia, lainattu 31.3.2014, http://fi.wikipedia.org/wiki/Taito

Blogin tulevaisuus

Tämä “blogipostaus” on poikkeuksellisesti tiedote.

Olen sopinut uuden suomalaiseen jalkapalloon keskittyvän lehden, Jalkapallolehden, kanssa kirjoittavani lehteen pelin analyysejä. Koska minulla on vain yhdet aivot, rajallinen määrä aikaa ja kaksi kättä, tietää tämä luonnollisesti kirjallisten tuotosteni siirtymistä vahvasti kyseiseen lehteen. Tätä rakasta blogiani päivittelen, jos aikaa kesällä siihen taas ilmaantuu. Olen täysin ymmälläni ja kiitollinen tästä vajaasta vuodesta, jonka aikana juttujani on luettu noin 20 000 kertaa. Kiitos jokaiselle juttujani lukeneelle.

Joten, kannattaa tutustua Jalkapallolehteen, mesenoida ja nauttia uudesta suomalaisesta jalkapallolehdestä.

Oheisessa linkissä lehden muut kirjoittajat ja tarkempi tausta konseptista.

http://mesenaatti.me/jalkapallolehti-2/

Toukokuun Arctic Football Forumissa tai Veikkausliigakatsomoissa nähdään!

Kyninho

Miksi futsal on hyvä harjoite jalkapalloilijalle?

Futsal on hyvä harjoitusmuoto jalkapalloilijoille. Monet huippupelaajat ovat hankkineet taitonsa futsalia pelaamalla. Futsal on taitolaji. Brasiliassa pelataan paljon futsalia. Futsal sitä ja futsal tätä. Jalkapallo- ja futsalpiireissä on etenkin viime aikoina nostettu runsaasti keskustelua futsalin roolista jalkapallon rinnalla tehokkaana harjoitusmuotona. On todettu edellämainituin mantroin, että jalkapalloilijan kehityksen kannalta olisi hyvä harjoitella pelaamalla futsalia. Onhan lajin kehittävästä vaikutuksesta paljon rohkaisevia esimerkkejä. Jalkapallo ei ole kuitenkaan ottanut isossa mittakaavassa futsalia vakavasti pelaajan kehityspolun osaksi, ei liiton eikä monien kilpaseurojen toimesta. Vieläkin kilpajalkapalloilijoita kielletään pelaamasta talvella futsalia. Toisaalta, tähän mennessä esitetyt makrotason perusteet eivät riitä vakuuttamaan jalkapallovalmentajia.

Onneksi on Kyninhon blogi, jossa väännetään rautalangasta tarkasti syyt, miksi futsal on hyvä harjoitusmuoto jalkapalloilijoille.

Jalkapallo koostuu kentällä paitsi 11 pelaajan, mutta myös kolmen ja neljän pelaajan pienemmistä yksiköistä. Näiden yksiköiden sisäinen yhteistoiminta kentällä toimii tietyn logiikan mukaan. Yksiköiden yhteistyöhön kuuluu tiettyjä perusperiaatteita, jotka pelaajan tulee hallita automaation tasolla, jotta hän pystyy pelaamaan huipputasolla. Näihin periaatteisiin ei kuulu luovuus eivätkä muut sellaiset höpinät, vaan loogiset yhteistyön ratkaisumallit. Vahvan identiteetin ja juniorituotannon seurat pystyvät jopa viemään ikäluokkia eteenpäin akatemioissaan ja rakentamaan vuosittain aiemmin opitun päälle, jolloin luonnollisesti myös tämä yksiköiden yhteistoiminta kentällä vahvistuu vuosi vuodelta. Jos tämä saadaan ulottumaan seuran edustusjoukkueeseen asti, on tuloksena FC Barcelonan kaltaisia koneita, jotka tuottavat tietyn määrän pelaajia tietyssä ikäryhmässä, jotka pelaavat pienten yksiköiden yhteistyön peliä selkäytimestä. Yhdessä.

Havainnollistan tätä kolmen ja neljän pelaajan yhteistyön oppimista futsalin avulla muutamalla kuvakaappauksella FC Barcelonan ottelusta.

Alla olevassa kuvasarjassa on FC Barcelonan keskikentälle muodostettu neliö. Pelaajat ovat merkattuina kirjaimilla A, B, C ja D. Kuvasarja on noin 20 sekunnin pätkä Barcelonan keskikenttäpelaamisesta, jossa on hitaan hyökkäyksen pallonhallintavaihe. Joukkue etsii murtautumispaikkaa kymppialueelta. 

ImageImageImageImageImage

Tapahtumien kulku on seuraava:

A syöttää B:lle, tämän jälkeen tapahtuu heidän välinen paikanvaihto. B syöttää A:lle.

A syöttää D:lle, jonka jälkeen paikanvaihto.

D syöttää B:lle ja tekee pystyynjuoksun, jolloin A kiertää D:n paikalle ja taas ollaan perusasetelmassa.

B syöttää sivuttain A:lle ja tekee pienen liikkeen pohjalla pelattavaksi alaspäin.

 A Syöttää C:lle ja vaihtaa B:n kanssa paikkaa.

C syöttää B:lle ja liikkuu pystyyn, jolloin neliö vierähtää taas myllyn tavalla.

B syöttää sivuttain A:lle. A syöttää D:lle ja liikkuu pystyyn. D havaitsee, että tilaa on syntynyt tarpeeksi ja näin yritetään murtautua kymppialueelle. Syöttö epäonnistuu ja pallo menetetään.

Tämänkaltainen etsivä pallonhallintaan perustuva pelaaminen on yksinkertaista neljän pelaajan yhteistyön peliä jalkapallossa. Ja futsalissa. Tarkemmin ottaen se, mitä yksittäisten pelaajien välillä yhteistyössä tapahtuu, on tilan luomista kaverille liikkumalla syötön jälkeen tilanteen vaatimalla tavalla, joko pystyyn tai sivuttain. Tähän kaverin luomaan tilaan sitten liikutaan, jolloin saadaan pelitilaa vastustajan joutuessa tekemään liikaa vaikeita valintoja lyhyen ajan sisällä. Yksikön toiminnan tasolla puolustava joukkue sekoitetaan palasiksi ja imetään tiettyyn tilaan pallonhallinnan keinoin, jolloin hyökkäävä joukkue pyrkii hyökkäämään syntyneeseen tilaan. Kyseisessä tilanteessa se on kymppialue. Futsal-kentälle käännettynä se olisi esimerkiksi alue vastustajan maalin edessä.

Futsalissa tilaa luodaan tietyin säännönmukaisin syöttö-liike-ketjuin. Yksi tällaisista ketjuista voi olla niin kutsuttu ”pohjakasi”, jossa syötön jälkeen liikutaan pystyyn ja tehdään tila timantin pohjalle. Tämän tilan täyttää sitten toinen timantin laidoilla olevista pelaajista. Barcelonan keskikenttä pelaa kuvasarjassa omaa pohjakasiaan.

Futsal kolmen ja neljän pelaajan yhteistyön harjoitteena on äärimmäisen tehokas tapa saada toistoja yhteistyön malleille.

Image

Lisäksi pelin perusylivoimatilanteet toistuvat futsalissa usein nopeissa riiston jälkeisissä vastahyökkäyksissä. Jalkapallokentältä tutut etenemistilanteet – 2vs1 sekä 3vs2 – ovat tyypillisiä nopeiden ylivoimahyökkäysten tilanteita futsalissa.

Tämän yhteistyön harjoittelun lisäksi futsal antaa mahdollisuuden toteuttaa tehokasta ärsykkeiden vaihtelua liittyen pelin teknisten osa-alueiden harjoitteluun. Futsalissa tulee runsaasti haltuunottoja, käännöksiä, syöttöjä ja muita potkuja, vain muutamia mainitakseni. Nämä tekniset suoritukset tulee tietysti pelissä tehdä pelitilanteen vaatimalla tavalla, jolloin tekniikkaharjoittelu on ”pelinomaista”.

Löytyykö enää perusteita sille, miksi Suomessa ei todella arvostettaisi futsalia yhtenä tehokkaana harjoitusmuotona jalkapalloilijoille? Tehokkaampana kuin viivajuoksuja.

 

Viaton Teemu

Teemu Pukki on kiistatta yksi Suomen nykymaajoukkueen avainpelaajista. Hän on myös yksi niistä pelaajista, joiden varaan maalintekemisen lähitulevaisuus maajoukkueessa tulisi olla hyvin pitkälti rakennettu. Uran käyrä näyttikin lupaavalta ja Pukki siirtyi vuonna 2011 takaisin ulkomaille Schalken riveihin, mutta sitten iski realismi. Ensin rooli kutistui Schalkessa, ja nyt se on kutistumassa Celticissä. Kissa pöydälle, miksei Pukista ole maailmanluokan hyökkääjäksi?

Teemu Pukki elää maaleista. Hän ei tasapainoile itsekkyyden ja epäitsekkyyden välillä, vaan hän haluaa tehdä maaleja: maalintekijän on oltava itsekäs. Usein ajatellaan, että maalintekemiseen liittyy jopa tietynlaista mystiikkaa. Milloin kyky ratkaista on ”äidin maidossa”, milloin se on geeneissä ja milloin sitä vain ”halutaan enemmän”. Teemu Pukki hakeutuu hanakasti maalipaikkoihin ja on maalinälkäinen, joten useasti maalittomienkin pelien jälkeen on helppo ajatella Pukin olleen kentällä pirteä.

Mutta, mitä jos maalien tekeminenkin on looginen hyökkäyspelin vaihe, jossa tila- ja aikapaine vain tekee siitä haastavamman verrattuna muihin vaiheisiin? Mitä jos maalinteossa onkin oleellista tilanteen tunnistaminen, optimaalisen maalinteon mallin valinta ja sen mukainen laadukas toiminta? Avaan näitä malleja ja jäsentelen maalintekoa Teemu Pukin esimerkin avulla.

Alla oleva kuvakaappaus on ottelusta Suomi-Slovenia. Teemu Pukki on pallon kanssa etenemässä kohti vastustajan maalia. Hänellä on tarvittava tila, vastustaja edessään ja kyky tehdä automatisoitu harhautus jalan vapaaksi saamiseksi. Tämän jälkeen pallo olisi vain toimitettava teknisesti laadukkaalla suorituksella maalin sivuverkkoon. 

Image

 

Pukki tunnistaa tilanteen, pyrkii harhauttamaan ja laukaisee pallon räikeästi yli maalin. Jos Teemu Pukkia valmentaneet valmentajat olisivat tämän ainoan mallin ohelle kyenneet esittelemään ja harjoituttamaan muitakin malleja vastaaviin tilanteisiin, olisi hänellä laajempi repertuaari valita tilanteeseen sopiva malli. Aina se malli ei ole oma laukaus.

Alla oleva kuva on kaapattu noin kolme sekuntia edellisen kuvan jälkeen. Roman Eremenko on liikkumassa tyhjään tilaan vastustajan selustaan. Kyseisessä tilanteessa sopivin malli olisi ollut odottaa juuri sen ratkaisevan hetken Eremenkon liikettä viereltä selustaan, harhauttaa laukaisua ja päästää Eremenko nokikkain maalivahdin kanssa. Tätä kutsutaan niin sanotuksi pausaksi.

(Pausa: http://www.theguardian.com/football/blog/2014/jan/23/ricardo-bochini-argentina-legend-pausa)

Image

Kyseiset tilanteet toistuvat Pukin pelissä toistuvasti. Hänellä ei ole maalintekemiseen malleja sisäänajettuna tarpeeksi, jolloin kyseessä ei ole edes puutteellinen kyky tunnistaa tilanne, vaan puutteelliset eväät nähdä peliä yksi tai kaksi askelta eteenpäin. Kansankielelle käännettynä: Teemu Pukin pelinlukutaidossa, kun maalipaikka on nurkan takana, on kehitettävää.

Maalinteon mallien ohella toinen haaste Pukin pelissä on vajavainen kyky pelata yhteistyön peliä. Jalkapallojoukkueen pelaaminen koostuu paitsi kahden, mutta myös kolmen sekä neljän pelaajan yksiköistä, joiden laadukas yhteistoiminta on edellytys laadukkaalle 11 pelaajan yhteistoiminnalle.

Modernin huippuhyökkääjän on lähellä palloa ollessaan pakko asemoida kentällä itsensä suhteessa palloon, vastustajiin, maaliin, mutta myös lähimpiin kanssapelaajiinsa. Alla oleva kuvakaappaus on samaisesta Suomi-Slovenia-pelistä. Havainnollistan kuvakaappauksen avulla sitä, kuinka Pukki ei asemoi itseään suhteessa kanssapelaajiinsa ja näihin pienempiin yksiköihin. 

Image

On epäoleellista, onko kuvassa Pukin alapuolella pelaaja vai ei, sillä hänellä on vastaavanlaisissa tilanteissa mahdollisuus asettua niin sanottuun kylkipeliasentoon, jolloin mahdollisuudet pelata sekä alaspäin että sivulle ja eteenpäin säilyvät. Tämä kannattaa vastaavissa tilanteissa tehdä liikkuen tyhjään tilaan kymppialueella poispäin pallosta ja puolustajasta. Nyt Pukki on pakotettu yrittämään peliä hidastavaa kääntymistä pallon kanssa tai pelaamaan pallo peliasentonsa osoittamaan suuntaan alaspäin.

Nämä haasteet Pukin pelaamisessa ovat toistaiseksi estäneet hänen kehittymisensä maailman, tai edes Euroopan, ehdottomalle huipulle. Asiasta on turha syyttää Pukkia itseään, hän on oman suomalaisen pelaajakehitysjärjestelmämme tuote puhtaimmillaan. Tekniset, psykologiset sekä fyysiset edellytykset huikealle kansainväliselle uralle ovat olemassa, mutta kyky pelata jalkapalloa on vajavainen. Se, että näiden pelin yhteistyön periaatteiden asioiden jäsentely opetusprosessiksi vaatisi mystisiä miljoonien eurojen resursseja, on herrain höpinää. Mihailo Pavicevic opetti koripallon Petteri Koposelle Mankkaan monitoimihallissa sekä kotonaan, Teemu Pukille olisi voitu opettaa jalkapallo Kotkan urheilukeskuksessa sekä vaikka Sapokan kauniissa merenrantakahvilassa.

Joukkueanalyysi: Manchester United ja David Moyesin ongelmat

Manchester Unitedin kausi on ollut vaikea. Se oli sitä jo ennen kautta, kun se ei onnistunut suunnitelluissa pelaajakaupoissaan ja Wayne Rooneynkin kanssa oli vaikeaa. Robin Van Persiekään ei ole viime kauden vedossa. Tässä kirjoituksessa unohdetaan kuitenkin nämä asiat ja seuran David Moyesin päälle asettama kulttuurillinen painolasti. Manchester Unitedilla on pelissään ja Moyesilla sen valmentamisessa isoja ongelma, ne tulevat tässä.

Keskikaistan pallonhallinta

Jalkapallokentällä maalit sijaitsevat leveyssuunnassa katsottuna päätyrajan keskikohdassa. Näin voidaan myös päätellä, että keskeltä kenttää on lyhyin matka murtautua maalipaikkaan ja tätä kautta maalintekoyritykseen.

Kun joukkue hyökkää, toisin sanoen hallitsee palloa keskellä kenttää, on sillä periaatteessa kaikki etenemissuunnat käytössä. Kun pallo on laidalla, mahdollisista etenemissuunnista poistuu näin ollen ainakin sivurajan puoleinen suunta. Tästä syystä puolustavat joukkueet usein (ei aina!) yrittävät tehdä kentän hyökkäävälle joukkueelle pieneksi, sulkea heiltä keskustan ja ajaa hyökkäävän joukkueen laitaa kohti. Modernit hyökkäävät joukkueet pyrkivät taasen hallitsemaan pallonhallinnan keinoin kentän keskustaa, jolloin hyökkääminen säilyy monipuolisena.

Tästä pelin logiikkaan ja rakenteeseen liittyvästä asiasta päästään Manchester Unitedin ongelmaan numero yksi. Tilastosivusto whoscored.com:n (www.whoscored.com) Manchester Unitedin pallonhallinta on jakautunut niin, että sen pallokosketuksista vain 24% tapahtuu leveyssuunnassa katsottuna kentän keskikaistalla. Tämä on Valioliigan alhaisin lukema! Oikealla puolella tapahtuu puolestaan 43% pallokosketuksista ja vasemmalla 33%.

Vaikka pallonhallinta keskellä ei vielä takaa maalipaikkaa, murtautumismallien monipuolisempi käyttö ja vastustajan haavoittaminen pysyy monipuolisempana. Manchester Unitedin tapa haavoittaa vastustajaa laidalta vaatii sen saamista ensin pallonhallinnan keinoin keskelle. Manchester Unitedin tulisi siis kyetä pallonhallinnan keinoin ensin liikuttaa vastustaja keskelle, jonka jälkeen voittaa laidalle syntynyt tila hyökkäämällä sieltä. Nyt näin ei käy, sillä keskikaistan pallonhallintaa ei käytönnössä hitaan hyökkäyksen aikana ole.

Image

Kontrolli. Kontrolli. Kontrolli.

Seuraavat kappaleet ja kuvasarja kertovat Manchester Unitedin toisesta perustavasta ongelmasta. Ne kertovat kontrollin puutteesta. Ne kertovat ”temmosta”. Siitä ”vauhdista”. Siitä ”pallon nopeasta liikuttamisesta”. Ne kertovat siitä pelikulttuurillisesta ongelmasta, joka rantautui Yle:n Valioliiga-lähetysten johdosta suomalaiseenkin jalkapalloon.

Jalkapallossa pätee sellainen lainalaisuus, että kontrolli on kaiken a ja o. Ottelua voi harvoin dominoida hallitsemalla palloa ja liikuttamalla sen keinoin vastustajaa koko pelin ajan. Ottelua tulee kuitenkin pyrkiä kontrolloimaan. Yksi avainasioista tässä on suunnanmuutosten kontrollointi. On täysin selvää, että pallo vaihtaa pelin aikana omistajaa monesti, sitä tosiasiaa ei pääse pakoon edes FC Barcelona. Ensiksikin, on äärimmäisen tärkeää pyrkiä kontrolloimaan joukkueen kollektiivista reagointia ja toimintaa suunnanmuutosten jälkeen. Toiseksi, suunnanmuutosten määrää olisi pyrittävä kontrolloimaan. Suunnanmuutosten määrää kontrolloidaan muun muassa pallonhallinnan keinoin. Pallonhallintaa voi lisätä muun muassa hallitsemalla palloa tasaisesti kentän keski- ja laitakaistoilla: syöttämällä palloa riittävästi kentän keskustaan optimaalisiin peliasentoihin.

Alla olevassa kuvassa Nemanja Vidic kuljettaa palloa ottelussa Chelseaa vastaan, eikä edes vilkaise kentän keskikaistalle. Siellä Michael Carrick tulee vanhasta muistista puolittaisella kaariliikkeellä pelattavaksi. Keskikentän toinen pelaaja, Phil Jones, tietää ettei hänen odoteta kaariliikkeitä tekevän ja suoristaa selän.

Image

Oleellista on Vidicin elekieli. Ohjeistus on selkeästi ollut läpi pelin ohittaa pelinrakenteluvaiheessa keskikentän kaksikko ja ”suoraviivaistaa” hyökkäyspeliä. Ongelma tulee siinä, että pelin suoraviivaistamisen voi tehdä monella tapaa:unohtamalla hyökkäyspelin pelinrakenteluvaiheessa keskikenttäpelaajat suoraviivaistat sopimattomalla tavalla. Tapahtumien ketju toistui ottelussa useita kertoja.

Toinen kuva(alla) on kaapattu noin kaksi ja puoli sekuntia edellisen kuvan jälkeen. Vidicin pystysuuntainen hönkäisy kohti hyökkäysaluetta on päätynyt Azpilicuetan haltuun. Katsokaa hänen elekieltään. Chelsea haluaa pallonhallinnan keinoin kontrolloida sitä, ettei se menetä palloa heti: se haluaa siis kontrolloida suunnanmuutosten määrää ja omaa toimintaansa tällaisen jälkeen!

Image

Manchester United on tämän kauden aikana riistänyt pallon vastustajalta keskimäärin 17,3 kertaa per peli (whoscored.com). Chelsea ja Manchester City ovat riistäneet pelivälineen vastustajalta vain 9,5 ja 12,3 kertaa per peli. Ottelussa Cardiff Cityä vastaan viikolla Manchester United ei kyennyt syöttämään kuin 416 kertaa. Cardiff syötti ottelussa onnistuneesti 485 kertaa. Manchester Unitedin keskimääräisen syöttöketjun pituus oli 5 syöttöä, Cardiffin 6 syöttöä. Nämä kaikki tilastot kielivät siitä, että peli ei ole Manchester Unitedin kontrollissa ja suunnanmuutoksia tulee liikaa. Vielä, kun suunnanmuutosten jälkeisen toiminnan organisoinnissa ei ole tarvittavaa täsmällisyyttä, pelistä tulee liian nopeaa kontrolloitavaksi.

Kysymykset kuuluvatkin: Onko David Moyes noteerannut nämä pelikulttuurilliset ongelmat ja hankkinut siksi Matan kentän keskiakselille? Muuttuuko Nemanja Vidicin elekieli ja koko joukkueen pelikulttuuri yhden pelaajan saapumisen johdosta? Lisääntyykö pallonhallinta ja etenkin pallonhallinta keskiakselilla? Löytääkö Moyes keinot lisätä kenties pallonhallinnan keinoin kontrollia? Väheneekö suunnanmuutosten määrä ja kehittyykö niiden jälkeinen toiminta?

Muutama haaste suomalaisessa jalkapallossa

Muutama haaste suomalaisessa jalkapallossa

Kyninho on jäsennellyt suomalaisen jalkapallon suurimpia haasteita liittyen peliin ja sen opettamiseen. Ne eivät olekaan ihan helposti ratkaistavissa.

Muutos

Vettä sataa kaatamalla suoraan päin naamaa. Vähän liian iso sadetakki tuntuu raskaalta heiveröisellä ylävartalollani. Vielä heikkoihin, mutta teknisiin, jalkoihini ovat liimaantuneet verryttelyhousut kiinni, niin kuin sadekelillä on tapana. Tämä tekee pallon hallitsemisen äärimmäisen vaikeaksi. On marraskuinen arki-ilta Tapiolan Urheilupuistossa. Vuosi on 1998.

Teen toistoja toiston perään. Jokaisen toiston aikana näen Ajaxin, Barcelonan tai AC Milanin tarunhohtoiset kotistadionit ja isot pelit, näen jalkapalloammattilaisuuden. Korjaan teknistä suoritustani valmentajan ohjeiden mukaan. Valmentaja kaivaa esille harjoituspankistaan harjoitteen toisensa perään, minä toistan tunnollisesti teknistä mallia teknisen mallin perään. Päivän teemana on selkeästi potkutekniikka, jota harjoitellaan täsmällisesti ja ahkerasti. Välillä yritetään osua maaleissa roikkuviin liiveihin, välillä sinne laitetaan narusta autonrengas roikkumaan. Sitten vedetään kauempaa, lopuksi otetaan kisa.

Lähes 16 vuotta myöhemmin istun luennolla Eerikkilän Urheiluopistolla. Haave AC Milanin kohtaamisesta tänä lauantaina on vaihtunut realismiin ja työntäyteiseen viikonloppuun Sami Hyypiä- Akatemian valmennuskoulutuksessa. Minusta ei tullut jalkapalloammattilaista. Osaan potkaista pallon 20 metrin etäisyydeltä autonrenkaan läpi, mutta minusta ei tullut jalkapalloammattilaista.

Yksi suurimmista valmennuksellisista ”ahaa-elämyksistä” meillä noihin 90-luvun ja 2000-luvun alun hulluihin vuosiin Suomessakin liittyen pelaajan jalkapallovalmentamiseen on ollut se, että teknisiä tekijöitä, kuten potkutekniikat, tulisi oppia varioimaan muuttuvan pelitilanteen mukaan ja tämän opetteluun tulisi päästä mahdollisimman nopeasti pelaajan oppimisprosessissa. Lisäksi tekniikka-aspekti tulisi kyetä yhdistämään taktiikka-aspektiin, eli puhutaan nykyisin niin sanotuista teknis-taktisista valmiuksista: mihin syötän, kenelle, milloin ja niin edespäin. Se meillä täällä Eerikkilän Urheiluopistolla nytkin on aiheena. On pyritty vaihtamaan ylähirrestä roikkunut autonrengas havainnointiin ja päätöksentekoon.

Ja sitähän pelaaminen on. Taitava jalkapalloilija osaa pelata jalkapalloa. Taitoa (siis pelaamista) on havainnoida, tehdä päätös, valita tilanteeseen oikea toimintamalli ja toteuttaa suoritus.  Näen tässä kuitenkin erittäin suuren ja perustavaa laatua olevan ongelman. Onko tämä liiaksi perimämme mukainen, ugrilainen, tapa katsoa jalkapalloa, jos näin saa kysyä?

Kansanperimän jalkapalloa

Kun määrittelemme taitoa ja taitavaa jalkapalloa puhumme yleensä yhdestä, pallollisesta, pelaajasta. Kun mediassa puhutaan Valioliiga-otteluista, nostetaan esiin maalintekijät ja pelin virtaukseen vaikuttanut vaihtopelaaja. Kun opetetaan pelaajalle peliasentoa, sitä opetetaan palloa juuri vastaanottavalle tai sitä hallitsevalle pelaajalle. Kun harjoitellaan 1 vastaan 1-pelaamista, otetaan pelaajaa irti pelistä, unohdetaan syöttövaihtoehto ja opetellaan harhauttamaan, ja niin edespäin.

Jos oikein kuunneltaisiin peliä, voitaisiin tehdä se havainto, että valtaosassa kaikista 1 vastaan 1- tilanteista mahdollisuus syöttää antaa pallolliselle pelaajalle varteenotettavia ratkaisumalleja. Miksi siis harjoittelemme 1 vastaan 1-pelaamista pääosin ilman mahdollisuutta syöttää?

Tutkimusten mukaan pelaaja viettää 90 minuutin ottelun aikana keskimäärin yhdestä minuutista puoleentoista minuuttiin aikaa pallon kanssa. Eikö olisi siis loogista rakentaa yksittäisen pelaajan teknistaktinen oppimisprosessi pallottoman pelaamisen kautta, eikä pallollisen yksilön kautta? Aloitatko 1 vastaan 1- pelaamisen opettelun pelattavaksi liikkumisesta vai pallon kuljettamisesta ja harhauttamisesta?

Tästä toinen hyvä esimerkki on peliasentojen harjoittelu. Eikö valmentajan kannattaisi priorisoida opetusprosessia sen kautta, mitä pallottomien pelaajien tulee esimerkiksi kolmen pelaajan yksikön osana tehdä ja miten heidän tulee reagoida pallollisen peliasentoihin? Tuntuu, että valtaosa opetusprosesseista kiinnittää ensin huomion pallollisen pelaajan asentoon sekä sen laatutekijöihin ja siirtyy vasta sen jälkeen muihin pelaajiin – jos siirtyy ollenkaan.

Haaste

Toinen suuri kysymysmerkki tämän filosofisen katastrofin lisäksi suomalaisessa jalkapallossa on sen looginen jäsentely ja kielimuurit.

Tuntuu, että suomalaisilla jalkapallotoimijoilla ei ole yhteistä ”jalkapallokieltä”, kukin puhuu eri termein riippuen ympäristöstä ja kertyneistä kokemuksista. Tämä johtuu sitten isommasta ongelmasta. Me emme ole jäsennelleet itsellemme peliä nimeltä jalkapallo tarpeeksi laadukkaasti ja ajatellen asiat loppuun asti. Meillä ei ole selkeää käsitystä siitä, että mistä tekijöistä peli itse asiassa koostuu ja miten kokonaisuudet nivoutuvat loogisesti jalkapallossa.

Käytän tässä kohtaa esimerkkiä. Shakkia opetellessa on hyvin tärkeää osata eri nappuloiden muodot ja nimet. Tämän jälkeen voi opetella niiden liikkumissuunnat ja -rajoitukset. Lisäksi, jos osaa pelin säännöt, voi alkaa harjoitella peruspelaamista ja opetella pelin perusperiaatteita: jos saat luotua ”haarukkatilanteita”, joissa uhkaat yhdellä nappulalla kahta vastustajan nappulaa, voit syödä niistä vastustajan valinnan jälkeen seuraavalla siirrolla toisen. Jotta pärjää huipulla, tulee tähän perusperiaatteiden osaamiseen liittää sitten tilannekohtaisia ratkaisumalleja sekä erikoishyökkäyksiä, kutsuttakoon näitä pelitavallisiksi malleiksi.

Ja nyt tulee ongelman ydin. Meillä ei ole suomalaisessa jalkapallossa jalkapallolle pelinä jäsentelyä, jonka asiakokonaisuudet olisi nimetty asianmukaisin termein.

Sama, mutta toisin sanoin: emme tiedä, mistä ylä- ja alakäsitteistä jalkapallopeli koostuu. Tästä voidaan sitten päätellä, että on hyvin vaikea johtaa ajattelemattomasta jäsentelystä opettamisprosessia jalkapallojunioreillemme, jossa asiakokonaisuudet opeteltaisiin loogisessa järjestyksessä.

Sitten tulee vastaan kouluttaja, joka opettaa peliasentoa yhden pelaajan toimintaa ohjaavana tavoitteena, vaikka se on itse asiassa laatutekijä, jotta saavutettaisiin kollektiivisen pelinopean jalkapallon tavoitteet. Sitten tulee vastaan kielisota. Sitten tulee vastaan laji-ihmisiä, jotka ilman kompetenssia ottavat trendikkään termin ja jäsentävät jalkapallon sen ympärille kestämättömällä tavalla. Sitten tulevat vastaan vain vauhti, tempo ja tunne, kun näitä asiakokonaisuuksia ei jakseta jäsennellä peliksi ja ajatella loppuun asti. Sitten syntyy äärimmäisen teräviä ja huikeita yksittäisten harjoitteiden vetäjiä ilman kykyä itse asiassa opettaa pelaajille oleelliset asiat oikealla tavalla ja loogisessa järjestyksessä. Sitten tulevat vastaan kaikki ongelmat, mitä meillä maassamme pelin valmentamiseen liittyen on.

Kaikista absurdeinta on, että vielä vuonna 2014 Suomessa on käytävä keskustelua siitä, että asioita, kuten peliasento, on opeteltava ja opetettava pelaajalle. Se, että ”antaisimme pelaajien vain pelata”, koska ”kyllähän se Xavikin vain pelaa” tai koska ”se on pelaajien peli”, on hyvin tyypillinen suomalainen argumentti: ”on asioita, joita ei voi valmentaa”. Xavi ’vain pelaa’, koska asiakokonaisuudet ja niiden laatutekijät ovat hänellä automaatiotasolla. Takana on hurjan looginen ja runsas valmennusprosessi.

Malleja on maailmassa varmasti useita mahdollisia. Meille suomalaisille täsmällinen ja loppuun asti ajateltu jäsentely on äärimmäisen tärkeä, sillä tällä on suora yhteys siihen, kuinka hyvin valmennettuja pelaajia maassamme kasvaa. Annan nyt esimerkin jäsentelystä. Olenkin kirjoituksissani sivunnut muutamia jäsentelymalleja ja käytän useasti termiä pelin perusperiaate. Omassa jäsentelyssäni yläkäsite, peli, nimittäin jakaantuu pelin perusperiaatteisiin, pelipaikkakohtaisiin periaatteisiin ja pelitapakohtaisiin periaatteisiin.

Pelin perusperiaatteet ovat asioita, jotka pelaajan tulee nuorena opetella, jotta hän voi myöhemmin opetella pelipaikkakohtaisia ja pelitapakohtaisia asioita. Ne ovat asioita, jotka toistuvat pelissä pelipaikasta ja pelitavasta riippumatta läpi jalkapallo-ottelun.

Tällainen voi esimerkiksi olla kahden pelaajan yhteistyö. Sitä tarvitaan hyökätessä ja puolustaessa ja sitä tarvitaan puolustajien, keskikenttien sekä hyökkääjien välillä, oli pelin vaihe mikä tahansa. Jotta pelaajat voivat suorittaa laadukasta kahden pelaajan yhteistyötä, on näillä oltava toisiinsa, kenttään, pelin suuntaan, vastustajaan ja palloon suhteutettuna asianmukaiset peliasennot. Näin syötöt alkavat napsua automaattisesti yläjaloille, koska peli kertoo pelaajalle yläjalalle syöttämisen tarpeellisuuden.

Annan toisen esimerkin. Et voi olla kävelemättä Helsingin Pallokentän ohitse arki-iltana kuulematta termiä ”pudotus”. Pudotuksella tarkoitetaan pelaajan antamaan syöttöä alaspäin negatiivisesta peliasennosta positiiviseen peliasentoon. ”Pudotus” on omassa jäsentelyssäni peliasennon mukainen syöttö peliasennon osoittamaan suuntaan, tässä tapauksessa alaspäin kohti omaa maalia. Tämä on pelin perusperiaatteisiin kuuluvan kolmen pelaajan yhteistyön yksi laatutekijöistä. Muita laatutekijöitä kolmen pelaajan yhteistyössä voivat olla tilanteen vaatima peliasento, peliasennon mukaiset ratkaisut sekä kanssapelaajan peliasentoon reagointi ja sen mukaan pelattavaksi liikkuminen.

Nyt, kun esimerkiksi peliasento terminä on kovan taistelun jälkeen rantautunut Suomeenkin, on se, tietysti, fragmentoitu pois pelistä ja siitä tehty jalkapallopelissä irrallinen toimintaa ohjaava tavoite. Siksi Sami Hyypiä Akatemiassakin katselimme kaksi päivää harjoituksia aiheesta peliasento. Näin varmistetaan se, että toimintaa ohjaavat yksittäiset ja trendikkäät pelin laatutekijät, eikä itse peli ja yhteistyön pelaamisen arvot.

Dilemma

Miten tämä sudenkuoppa voitaisiin sitten ratkaista? Näen äärimmäisen suurena haasteena valmennuskoulutusjärjestelmämme rajoittuneisuuden ja informaation hakemisen vaikeuden. Olemme maantieteellisesti syrjässä, epäsosiaalisia ja lennot maksavat paljon.

Kuten Alvar Pohlak Arctic Football Forumin haastattelussa (http://www.arcticfootballforum.com/arctic-professionals-aivar-pohlak-estonia-fa/) totesi, avain on olla aktiivinen. Aktiivisuus hakea informaatiota ja jalkapalloilullista tukea mainitsemaani pelin jäsentelyn ongelmaan on sudenkuopan välttämisen kannalta prioriteetti numero yksi.

Asian voi kuitenkin maassamme ratkaista vain yksi taho: me yhdessä. Kenelläkään, ei kenelläkään, riitä maamme rajojen sisäpuolella yksinään kompetenssi jäsennellä peli asiakokonaisuuksiin loogisesti niin, että voisimme ohjata seuroja esimerkiksi linjaamaan valmennuksensa sen mukaan ja rakentamaan omat pelikirjansa sen pohjalta. Edes minulla!

On suomalaisen jalkapallon kannalta äärimmäisen tärkeää olla valmennuksellisesti maailman huippua, jotta voimme kumota massan lain, jota vastaan isompia pelatessamme taistelemme. Muilla on massa, meillä tulisi olla järki ja parhaiten valmennetut pelaajat. Yksikään valmennuslinja seuroissa ei tuota systemaattisesti kansainvälisellä vertailulla laadukkaita jalkapalloilijoita, jos peliä ei ole ensin jäsennelty mahdollistamaan näiden valmennuslinjojen loogisuus ja tehokkuus. Emme voi ottaa yläkäsitteeksi peliasentoa, jos emme ymmärrä mitä kaikkea peliasennot mahdollistavat tai minkä tavoitteiden saavuttamista ne pelissä tukevat.

Viimeistään nyt, kun olemme pelissä noin 20 vuotta jäljessä Keski-Eurooppaa, tulisi lopettaa ajan hukkaaminen ja keskittyä olennaiseen. Sami Hyypiä- Akatemia kokoaa kaikki seurat yhteen muutamia kertoja vuodessa, joten nämä tapaamiset ovat kultaakin kalliimpia pelaajakehityksen näkökulmasta.

Olemmeko aktiivisia, haemmeko informaatiota, haemmeko argumentteja ja tuommeko vaikutteita muualta? Ymmärrämmekö ison kuvan piirtämisen tärkeyden vai oikaisemmeko suoraan peliasentoon ja potkutekniikkaan? Kuuntelemmeko peliä vai yritämmekö saada pelin kuuntelemaan meitä? Ja sitten se suurin kysymys: olemmeko yhdessä valmiita muovaamaan omaa todella syvälle juurtunutta filosofiaamme ja pelikulttuuriamme jalkapallosta kohti ”eurooppalaisempaa” katsomusta, jossa jalkapallo perustuu yhteistyöhön?

Chelsea – Liverpool 2-1 (2-1)

Chelsea – Liverpool 2-1 (2-1)

Chelsea: Cech, Ivanovic, Cahill, Terry, Azpilicueta, David Luiz, Lampard, Hazard, Oscar, Willian,

Eto’o (45’)

Liverpool: Mignolet, Johnson, Skrtel, Sakho, Agger, Allen, Lucas, Henderson, Sterling, Suarez, Coutinho

Aspas (83’), Toure(90’), Smith (60’)

CHE_LIVE_LOGOT

Syyt ja seuraukset

Ottelua oli pelattu vain kolme minuuttia, kun Liverpool siirtyi ottelussa 0-1-vierasjohtoon. Tämän jälkeen Chelsea hallitsi kenttätapahtumia oikeastaan koko ensimmäisen jakson. Jose Mourinhon päätös asettaa David Luiz keskikentälle teki Liverpoolin ykköspyssyn, Luis Suarezin, pelistä hankalaa. Suarez etsi ja etsi tilaa Luizin ja puolustuslinjan välistä, mutta Luiz kykeni peittämään syöttösuunnat pallollisen pelaajan ja Suarezin välissä.

Tämä määritti pitkälti ottelun kulkua ensimmäisellä jaksolla. Lisäksi, kun Chelsea toimi pallollisena äärimmäisen laadukkaasti ja otti pallonhallinnan itselleen, ei Liverpool pystynyt vastaamaan sinisen joukkueen pelaamiseen. Chelsean tasoitusmaali oli malliesimerkki mourinholaisesta jalkapallosta. Liverpoolin pallonmenetys, jonka jälkeen Chelsea toimitti pelivälineen äärimmäisen aggressiivisesti nopealla syöttörytmillä kohti maalia. Yhdellä, kahdella tai kolmella kosketuksella Chelsea rikkoi Liverpoolin linjat ja käytti muodostuneen maalipaikan tehokkaasti hyväkseen.

Chelsean toinen maali syntyi laadukkaasta pitkästä hyökkäyksestä. Joukkue on löytänyt esimerkillisen tasapainon nopean ja pitkän hyökkäysten välille. Maalin lisäksi joukkue hyökkäsi ensimmäisellä jaksolla muutenkin viisaasti. Hyökkäysalueella tapahtuneiden pallonmenetysten jälkeen puolustaminen eteenpäin oli aggressiivista. Jos näistä tilanteista saatiin nopeasti pallo takaisin, pyrittiin pallo toimittamaan taas nopeasti eteenpäin kohti maalia. Konkreettisesti tämä näkyi esimerkiksi Ashley Colen puolustamisessa: hän haki monesti riistoja vastustajan etupuolelta, jos Liverpool yritti toimittaa pallon riiston jälkeen eteenpäin. Karrikoiden voisi sanoa, että riistojen jälkeen Liverpool yritti pelata omille, kun taas Chelsea tehdä maalin.

Toisella puoliajalla oli sitten Liverpoolin tilaisuudet onnistua. Henderson, Allen, Sterling ja Liverpoolin muut nuorukaiset saivat kuitenkin kerta toisensa jälkeen todeta maalipaikkaan murtautumisen vaikeuden Chelseaa vastaan. Chelsean seisova alas vedetty puolustusmuodostelma toimi tiiviisti ja piti Liverpoolin pois maalipaikoilta. Vaikka pallonhallinta oli ensimmäisellä jaksolla selvästi Chelsean, pelin jälkeen se oli tasan.

Tässä ottelussa maalinestopeli voitti maalintekopelin.

Mitä jäi käteen?

Liverpoolin prosessi

Yksi Valioliigan parhaista valmentajista, Brendan Rodgers, on tehnyt loistavaa työtä seuran peräsimessä. Ja huomio! Seuran. Edustusjoukkueen keski-ikä on alhainen, joten on luonnollista, että sarjan vaatimaan vauhtiin pääsemisessä kestää joukkueella aikansa. Nyt ei ole aika epäröinnin, vaan jatkuvan jokapäiväisen työn, vaikka kahdesta kärkipelistä tulikin tappiot. Tulee olemaan mielenkiintoista, vahvistaako Liverpool tammikuussa rivejään ja tähtää näin hyvään sijoitukseen tällä kaudella, vai kehitetäänkö rauhassa nykyistä nuorta runkoa ja kruunataan se kesällä muutamalla täsmällisellä hankinnalla? Jälkimmäinen olisi kerma Rodgersin maltillisen ja perusteellisen prosessin päälle. Mestareiden Liigaan olisi kuitenkin päästävä, jotta prosessi saa jatkoaikaa.

Suurimmat pelilliset kehityskohteet ovat kärkijoukkueiden hitaiden hyökkäysten puolustaminen. Joukkueen olisi selkeämmin kollektiivina erotettava eteenpäin puolustamisen ja seisovan puolustamisen hetket. Lisäksi kun alimmille prässitasoille asetutaan, välit olisi oltava tiiviimmät. Suarezin rooli korostuu. Pelaaja on taktisesti ja teknisesti parhaimmillaan huikea, entä sosiaalisesti ja henkisesti?

Chelsea

Jose Mourinho is back. Älkää kuunnelko miehen löpinöitä mediassa, vaan katsokaa pelin sisälle. Joukkue tulee haavoittamaan vastustajia pääsääntöisesti hyökkäysalueella tapahtuneiden pallonmenetysten jälkeisten riistojen jälkeen.

Annan esimerkin. Mestareiden Liigan finaali 2014. Bayern riistää Chelsealta pelivälineen itselleen oman alueen keskustassa. Diagonaalisuuntainen maassa kulkeva syöttö kohti Riberyä. Cole on merkannut oman alueensa sekä pelaajan sen sisällä. Ennakoi syötön ja katkaisee sen ennen Riberytä. Tämän jälkeen Cole toimittaa pallon kymppialueelle Hazardille, joka avaa jalkansa ja laukaisee pallon puolustajan jalan kautta helposti takanurkkaan. Toinen maali syntyy sitten syvemmältä lähteneestä vastaiskusta Eto’on toimesta. Mourinho juhlii. Olemme nähneet tämän ennenkin.

Ennakko: Chelsea – Liverpool

Ennakko: Chelsea – Liverpool

Mahdolliset aloituskokoonpanot

Image

 

Image

 

Liverpool ja Mies

Brendan Rodgers on Mies. Hän saapui Liverpooliin ja alkoi tehdä työtä. Hän ei ole showmies, vaan työmies. Tämä heijastuu Liverpoolin pelaamisessa. Liverpoolin pelaaminen on Rodgersin aikana löytänyt jatkuvuuden ja identiteetin, jota seura on etsinyt kymmeniä vuosia. Rafael Benitez kykeni valloittamaan Euroopan, muttei ajamaan sisään Liverpoolin pelaamiseen sellaista punaista lankaa, josta olisi jäänyt jälki tuleville sukupolville. Benitezin Liverpool muistetaan Istanbulin comebackista, Rodgersin Liverpool tullaan muistamaan pelitavallisesta muutoksesta.

Tämän lisäksi Brendan Rodgers on saanut yhden maailman parhaista pelaajista, Luis Suarezin, osaksi tätä pelitapaa. Suarez liikkuu ja asemoi koko ajan itseään suhteessa palloon, vastustajaan, kanssapelaajiinsa ja maaliin. Tämä erottaa hänet esimerkiksi Zlatanista, joka asemoi itseään kentällä suhteessa palloon, vastustajiin ja maaliin.

Valioliigassa on tällä kaudella erotettavissa kaksi selkeää ryhmää. 

Image

Tilastosivusto whoscored.com:n mukaan (www.whoscored.com) Valioliigassa on 9 joukkuetta, joiden pallonhallintaprosentti on yli 55. Loput 11 joukkuetta pitävät palloa alle 50 % otteluissa keskimäärin. Liverpool, toisin kuin Chelsea, pyrkii luomaan maalintekopaikkoja kuitenkin enemmän hitaiden ja puolinopeiden hyökkäysten päätteeksi. Toisin sanoen, Liverpool ottaa keskimäärin enemmän kosketuksia palloon ennen maalintekoa.

Joukkue on käyttänyt tällä kaudella pääsääntöisesti kahdenlaista ryhmitystä. Toinen näistä on eräänlainen 4-1-4-1, jossa Suarezilla ei ole tunnistettavaa kärkiparia. Kun Sturridge pelaa, on Liverpoolin ryhmitys perinteinen 4-4-2, jossa luotetaan vanhaan kunnon kärkipariin. Kuten Jonathan Wilson kolumnissaan***(27.12.) kirjoitti, kärkiparit ovat jossain muodossa tehneet paluun Valioliigaan. Kyse ei ole perinteisestä mallista, jossa hyökkääjät selkeästi pelaavat rinnakkain parina, vaan liikkuvat ennemminkin osana 11 miehen kollektiivia täyttäen kymppipaikkaa ja vaihdellen laitureiden kanssa paikkaa vuorotellen.

***http://www.theguardian.com/football/blog/2013/dec/27/tactical-review-strike-partnerships

Tehokas Chelsea

Jos tämän kauden Chelsen pelaamista täytyisi kuvata yhdellä sanalla, olisi se tehokas. Jose Mourinho nauttii vedättäessään mediaa ja puhuessaan pallonhallinnasta ja viihdyttävyydestä makrotason termein, todelliset pelikorttinsa hän pitää visusti rintataskussaan.

Chelsean pelaamisessa on kaksi Jose Mourinhon joukkueille tuttua erityspiirrettä: toinen liittyy puolustamisen strategiaan ja toinen siihen, millaisten hetkien aikana Chelsea poikkeuksetta maalintekopaikkansa luo.

Puolustuspelaamisessa Chelsea on äärimmäisen taitava kollektiivina tunnistamaan, milloin vain seisotaan asemissa ja milloin puolestaan etsitään aggressiivisempaa eteenpäin puolustamisen hetkeä. Alla kuvaava esimerkki hetkestä ottelussa Manchester Cityä vastaan, kun kollektiivi on tunnistanut tilanteen ja vain seisoo asemissa Manchester Cityn hidasta hyökkäystä vastaan.

Image

Kun prässitaso lasketaan alimmille tasoille, on muodostelma inhottavan tiivis. Linja tiivistyy, laitimmainen keskikenttä seuraa vastustajan puolustajan nousun ja seuraavat neljä pelaajaa tiivistävät keskustan. Ylös jätetään yksi pelaaja odottamaan tulevaa positiivista suunnanmuutosta.

Chelsea pyrkii siis olemaan ajoittain puolustaessa myös aggressiivinen, ja nämä hetket pyritään hyödyntämään ja päättämään nopeaan positiivisen suunnanmuutoksen kautta tulleeseen vastaiskuun. Mourinho on nimittäin tunnistanut, että jalkapallossa pätee yksi pelin vaiheisiin liittyvä lainalaisuus. Usein pallon riistäessään mentaalitila vaihtuu joukkueilla hyökkääväksi. Tällöin tehdään ehkä virhe ja haetaan ylihyökkäävät asemat. Riiston jälkeen kenttätasapainon hakeminen kestää myös usein joitakin sekunteja. Chelseaa vastaan nämä pallonriiston jälkeiset hetket voivat olla kuitenkin turmiollisia, jos yksikin pelaaja hakee ylihyökkäävän aseman tai ei pelaa seuraavia siirtoja fiksusti. Usein Chelsea nimittäin etsii eteenpäin puolustamisen hetkiä, kun se on menettänyt pallon ja vastustajalla on pallo, muttei tasapainoa. Kansankielellä Chelsea on siis kuolettavan vaarallinen vastahyökkäysten vastahyökkäyksissä.

Tästä tehokkuusajattelusta huolimatta, tai kenties juuri siksi, Chelsea on joukkue, joka koskee palloon eniten koko liigassa vastustajan kenttäpuoliskolla. Joukkueen pallokosketuksista peräti 31% tapahtuu hyökkäysalueella. (www.whoscored.com).  25 % kosketuksista tapahtuu omalla puolustusalueella. Vertailun vuoksi; Liverpool viettää yhtä paljon aikaa puolustus- ja hyökkäysalueilla pallon kanssa. Kun Chelsea esimerkiksi hyökkää ajoittain hitaasti vastustajan kenttäpuoliskolla, on vastustajan maali lähempänä, kun se menetetään ja riistetään takaisin. Mourinho siis haluaa joukkueensa hyökkäävän myös hitaasti, mutta tämän tulee tapahtua niin, että vastustaja ajetaan ensin nopeasti lähelle omaa maaliaan.

Seuraa näitä

Chelsea iskee kuin salama

Seuraa hetkiä, joina Chelsea menettää pallon hyökkäysalueella. Hitaan hyökkäyksen tarkoituksena joukkueella ei niinkään ole luoda vaarallinen maalipaikka, vaan viedä pallo alueelle, jossa sitä ei ole vaarallista menettää. Näin Chelsea mullistavasti pelaa siis maalinestopeliä, eikä maalintekopeliä! Kun pallo sitten menetetään, se pyrkii nopean eteenpäin suuntautuvan puolustamisen päätteeksi iskemään tiukasti vastaan.

Mitä Liverpool tekee riistäessään pallon omalla alueellaan? Ensimmäiset 3-5 syöttöä olisi saatava omille.

Luis Suarez

Luis Suarez. Seuraa maailman yhtä parhaista jalkapalloilijoista. Seuraa hänen peliasentojaan. Koskaan ei tiedä, pelaako hän asennon mukaisen helpon ratkaisun vai rikkooko hän säännön ja vippaa ulkosyrjällä kanssapelaajan maalintekopaikkaan.

On täysin keskeisessä asemassa siinä, pystyykö Liverpool muuntamaan hitaat ja puolinopeat hyökkäyksensä maalintekopaikoiksi. Cityä vastaan pystyi, mutta Sterling ei vain osunut ja yhden kerran linjatuomarikin tappoi hyttysiä lipullaan. Hyvät ihmiset, nauttikaa.

”People can get better if they really want to.” (Frank Turner)

Eden Hazardin rooli

Opettelee valjastamaan ominaisuutensa palvelemaan mourinholaista lähestymistapaa. On yksi niistä pelaajista, joka kykenee Oscarin kanssa pitämään palloa hyökkäysalueella ja viemään sitä alueille, joille Mourinho sitä haluaa. On myös puolestaan se pelaaja, jonka Liverpool haluaa pitää pois pallosta, kun Chelsea iskee nopeasti vastaan.

On äärimmäisen hyvä operoimaan itselleen pelitilaa ja saavuttamaan hyviä asentoja sekä pallottomana että pallollisena. Paikan tullen osaa myös viimeistellä. Teki maalin Swanseaa vastaan tavaramerkillään, eli menestyksekkäällä 1vs1-ohittamisella ja kovalla kudilla. Ei syötä-juokse-hyppää-laukaise, vaan PELAA.

Chelsea – Liverpool, sunnuntaina 29.12.2013

The Price You Pay

The Price You Pay – Arctic Football Forumin toimitusjohtajan puheenvuoro

Arctic Football Forum on kansainvälinen jalkapallokonferenssi, jonka tavoitteena on antaa oma panoksensa Pohjoismaisen jalkapallon kehittymisen eteen. Haluamme antaa suomalaisillekin mahdollisuuden päästä käsiksi tekijöihin, jotka eteläisistä kilpailijoista ovat tehneet meihin nähden ylivoimaisen. Kulttuuri haraa kotimaassamme kuitenkin vastaan.

”Aika paljonhan se on”, toteaa nuori suomalainen jalkapallovalmentaja vastaukseeni konferenssilippujen hinnoista. Minä masennun hetkeksi, onhan hän juuri sen kaltainen potentiaalinen maailman muuttaja, jonka haluamme tapahtumaamme ensi toukokuussa. Eletään marraskuuta, olemme Arctic Football Forumin kanssa tien päällä ja tällä kertaa Helsingissä. Tavoitteenamme on kertoa ympäri Suomen seuroille ja aiheesta kiinnostuneille tapahtumastamme ja voimasta, jonka se toivottavasti tulee laittamaan liikkeelle. Monet erilaiset taustat ja mielipiteet ovat sävyttäneet keskusteluita, mutta jo nyt olemme luoneet jotain – jalustan mielipiteille.

Nuoren valmentajan esittämä huoli pääsylipun hinnasta on todellinen ja odotettu. Konseptimme on uusi, rohkea ja kunnianhimoinen. Koskaan ei Suomessa ole laitettu samaan rakennukseen näin montaa oman alan jalkapalloammattilaista jakamaan viimeisintä informaatiota, ja pyydetty sen tavoittamisesta euroja. Koskaan ei ole ollut edes saatavilla tämän luokan kansainvälistä koulutustapahtumaa. Tämä on ensimmäinen kerta, kun suomalaisen jalkapallon valmennusta ja johtamista yritetään kansainvälistää – tuoda omaan kulttuuriimme mausteita muualta. En tarkoita viikonlopun mittaista “tutustumisreissua” ulkomaiseen seuraan, josta ei loppujen lopuksi jää mitään käteen. Tarkoitan koulutustapahtumaa, jossa jokainen sekunti kävijän ymmärrystä tullaan ravistelemaan ja pakotetaan kävijä laittamaan omat uskomuksensa mittariin. Tapahtuma aikoo ravistella mallia, jossa tehdään jalkapalloa aina Suomessa, suomalaisille ja suomenkielellä. Voima, jonka tapahtuma toteutuessaan käynnistää, ei kuitenkaan realisoidu, jos paikalle ei saada suomalaisia valmentajia, markkinoijia, johtajia, fysioterapeutteja ja muita jalkapallon kanssa tekemisissä olevia. Maailman parhaan jalkapallokirjoittajan, Jonathan Wilsoninkin, argumentit saavat odottaa haastajaansa, jos suomalaiset eivät löydä paikalle.

Pohtiessani tämän nuoren valmentajan ajatuksenjuoksua, ymmärrän miksi esimerkiksi jalkapallovalmennuksen ja seurajohtamisen laatu on jäänyt muusta maailmasta niin kauas taakse. Olen elämäni aikana saanut elää yhteensä puolitoista vuotta ulkomailla. Molemmilla kerroilla Suomeen palattuani olen törmännyt samaan realiteettiin urheilukulttuurissamme ja tavassamme toimia. Yritän nyt kirjoittaa sen tähän halveksumatta omaa perimäämme: suomalaiset ovat suomalaisia, Euroopassa ollaan eurooppalaisia. Tarkoitan sitä, että maissa, joissa olen asunut, suhtaudutaan omaan urheilukulttuuriin vaalivasti ja kiihkeästi, mutta ymmärretään urheilun kansainvälistyminen. Ymmärretään laajasti se, että oman maan urheilullinen identiteetti elää ja voi vahvasti sen saadessa jatkuvia tietotaidollisia vaikutteita muiden maiden toimintamalleista.

 

Ymmärretään, että muiden lanseeraamia malleja ei kannata kopioida, vaan niistä voidaan oppia. Ymmärretään ja sisäistetään, mitä jatkuva muiden malleista oppiminen käytännössä tarkoittaa. Kaiken kaikkiaan ymmärretään, mitä tarkoittaa itsensä likoon laittaminen, ja miten se käytännössä tapahtuu. Siksi tehdään rationaalinen päätös ja investoidaan omaan ammatilliseen kehittymiseen ja maksetaan 1000 euroa konferenssilipusta. Luit oikein, tuhat euroa. Sen verran esimerkiksi lippu viime vuoden Leaders in Performance -tapahtumaan maksaa (http://www.leadersinperformance.com/).

Kasvuyritykset Suomessa tekevät sitä, miksei jalkapallo voisi?

Jalkapallossa menestymisen logiikka on kaikessa monimutkaisuudessaan hyvin selkeä: parempi voittaa useimmin.  Jalkapallo on maailman kilpailluin ja tutkituin urheilulaji. Näin ollen on helppo ymmärtää, ettei pelkällä hyvällä fiiliksellä, tunteella tai taistelulla pötkitä pitkälle kansainvälisessä ja kiihtyvässä kilpailussa. Otan esimerkin nuorten pelaajien valmentamisesta. Jotta menestyt jalkapallossa ja kykenet kehittämään laadukkaita nuoria pelaajia, sinun on käytännössä pakko kouluttautua jatkuvasti ja joka päivä. Sinun on kehitettävä teknisen, taktisen, henkisen, fyysisen sekä sosiaalisen osa-alueen tuntemusta ja lopuksi vielä osattava nitoa ne yhteen laadukkaaksi valmennusprosessiksi. Kouluttautumalla ja tiedon aktiivisella hankinnalla tämä on mahdollista. Siinä ohessa tulee valtavat mahdollisuudet verkostoitua pelin ulkomaisten tekijöiden kanssa. Järki ihmismielessä saattaa vielä estää 1500 euron investoinnin lentolippuineen ja hotelliasumisineen Leaders in Performance -tapahtumaan. Mutta jos sinulla on sydän laisinkaan mukana siinä mitä teet, järki antaa helposti periksi 350 euron lipun hankkimisen ja kiittää sydäntä, kun tapahtuma tuodaan takapihallemme.

Henrik Dettmann haki mausteet maailmalta.

En tiedä johtuuko tämä maantieteellisestä sijainnista vai menestymisen logiikan puutteellisesta sisäistämisestä, että emme tunnu Suomessa oikein ymmärtävän mistä oppia ja näkemyksiä kannattaisi hakea, ja ketä meidän kannattaisi kuunnella. Englannissa kirjailija ja professori Chris Anderson keskustelee maailman kenties toiseksi suurimman urheilumedian, Sky Sportsin, pääkanavalla Sam Allardycen kanssa tilastotieteestä jalkapallossa, Suomessa miehestä käytetään ivallisesti nimitystä Jehovan todistaja. Englannissa Jonathan Wilsonia pidetään tähtenä ja arvokkaana jalkapalloantropologina, Suomessa toimittajana. AS Roman päävalmentaja Rudi Garcia piti Lille OSC:ssa vuosia luottomiehenään urheilutieteilijä Chris Carlingia, Suomessa hänellä on vain vähän Twitter -seuraajia. AC Milan palkkaa Michel Bruyninckxin Akatemiaansa, Suomessa hänellä on liian monimutkainen nimi.

Painotan, että nämä herrat keräävät satoja ja satoja kuuntelijoita ympäri maailman puhuessaan, kouluttaessaan ja keskustellessaan jalkapallosta. Tätä kautta ymmärrys siitä, mitä menestymiseen vaaditaan, kehittyy yhteisöissä edelleen vuorovaikutuksen kautta. Jos Suomi ja suomalaiset jalkapallotoimijat eivät tartu nyt tilaisuuteen, ulkomaalaiset kyllä valtaavat kahdeksi päiväksi takapihamme. Ja häviämme Nömme Kaljulle tulevaisuudessakin. Toivon siis nimenomaan suomalaisena jalkapalloihmisenä koko sydämestäni, että Suomi on tapahtumassa runsaasti edustettuna.

Mutta sitähän se on: rakastatko jalkapalloa vai sanotko näin vain Jaskan Grillillä kolmelta yöllä?

Kuten Bruce Springsteen vuonna 1980 The River-levyllä aikoinaan lauloi:

“You make up your mind, you choose the chance you take 
You ride to where the highway ends and the desert breaks 
Out on to an open road you ride until the day 
You learn to sleep at night with the price you pay”

Ranska – Suomi 3-0 (1-0)

Ranska – Suomi 3-0 (1-0)

Jalkapallon MM-karsintojen viimeisessä ottelussa Ranska otti Suomesta selvän niskalenkin 3-0-voitolla. Peli itsessään oli selvää Ranskan hallintaa, joskin Suomi osoitti myös, että selvää kehitystä kaikissa pelin vaiheissa on tapahtunut.

Karsinnassa kävi, kuten pitikin. Suomen tulokselliset tavoitteet on ilmoitettu olevan seuraavissa karsinnoissa. Taikatemppuja ennen seuraavien karsintojen alkua ei kuitenkaan tule tapahtumaan eikä maailma mullistu: Suomi pelaa suurin piirtein samalla joukkueella, vastustajat ovat yhtä hyviä ja riittävä määrä pisteitä on otettava. Lisäksi jalkapallossa menestymiseen vaadittavat tekijät ovat suhteellisen samoja.

Ensi karsinnat tulevat olemaan yhtä haasteellinen tehtävä kuin juuri loppuneetkin, sillä Ranska-peli osoitti Suomen materiaalin rajallisuuden. Nykyisillä järjestelmämme tuotoksilla perustasomme on niin alhainen, että seuraavat karsinnat on pelattava perustasoon nähden yläkanttiin, jos kisoihin meinaamme selvitä. Peliä pintapuolisestikin katselemalla voi kuitenkin nähdä Suomen maajoukkueen pelillisen kehityksen esimerkiksi kaikissa hyökkäyspelin vaiheissa. Hyökkäyspelaamisessa pelin avaamiseen on löytynyt selkeä identiteetti ja ratkaisumalleja, näiden toteutus tosin Ranskaa vastaan oli materiaalin kepeyden johdosta vaikeaa. Pisteet on annettava myös Ranskan prässille, joka oli aluepuolustuksen periaatteiden ja miesvartioinnin sekoitus. Se toimi niin, että Suomen palloa lähimmät pelaajat merkattiin tiukasti mies miestä vastaan ja Suomen syöttäessä alaspäin nostettiin ryhmitystä lähemmäs palloa. Näin Suomen tila kapeni kapenemistaan sen avatessa peliä. Suomella on tänä päivänä myös pelinrakenteluvaiheessa selkeät tavoitteet saada tietynlaisia tilanteita toistumaan. Ja jos Suomi tällä materiaalilla murtautuu monta kertaa niin sanotun kymppialueen kautta hyvillä ajoituksilla maalintekopaikkaan Ranskaa vastaan, on valmennustiimin työ ollut tehokasta myös murtautumismalleja harjoiteltaessa.

Miten materiaalin heikkous sitten paljastuu? Nykyjalkapallossa pelaajalle on tärkeää osata pelin perustekniikat ja  –taktiikat tasapainoisesti ja kyettävä toteuttamaan näitä koko 90-minuuttisen ajan tasaisesti. Näin yksilön perusosaaminen valjastetaan kollektiivin käyttöön: otteluita voittavat ja ratkaisevat tasaisen varmat kollektiivit, yksilön ekstraosaaminen antaa vain mausteita. Täytyy muistaa, että ilman 11 pelaajan vahvaa perussuoritusten osaamista ei ole vahvaa kollektiivia. Ilman vahvaa kollektiivia yksilöiden mahdollisuus antaa mausteita siihen, on pieni.

Ranskalla oli tässä maaottelussa Suomeen nähden ylivoimainen yksilöiden perusosaaminen, tästä syntyi höyryjunan lailla Suomen yli jyräävä kollektiivi. Tähän päälle vielä Frank Riberyn erikoisosaaminen, ja ero on valtava. Maalit käyvät hyvistä esimerkeistä yksilöiden perusosaamisesta ja Riberyn erikoisosaamisesta.

1-0-maalissa tapahtumien ketju kertoo karua kuvaa yksilöiden perusosaamisesta. Niki Mäenpää antaa pallon Petri Pasaselle, joka palauttaa lantion korkeudelle pomppivan pallon kylkipeliasennosta takaisin Mäenpäälle. Tästä Mäenpään on mahdoton suoriutua puhtain paperein ja korkea pallo keskialueelle aiheuttaa pallonmenetyksen. Vielä tämänkin jälkeen Pasanen epäpuhtaalla kosketuksella syöttää positiivisesta peliasennosta pallon suoraan Ranskalle. Siitä pallo ajautuu Riberylle, joka tekee suorituksen, jonka hän on tehnyt elämänsä aikana monta kertaa. Meille muille suoritus on ekstrataitoa, ehkä hänelle perussuoritus. Mikä maalissa on oleellista, on Suomen puolustajien kykenemättömyys tehdä peruspäätöksiä ja -suorituksia tilan ja ajan ollessa niukkoja.

Ranskan 2-0-maali kertoo samaa tarinaa. Suomen hyökätessä 74. minuutilla Suomi miehittää 10-alueen, eli Ranskan puolustuslinjan edessä olevan alueen mainiosti. Tähän valmennustiimi voi vielä vaikuttaa. Siihen, mitä tapahtuu seuraavaksi, se ei voi vaikuttaa. Roman Eremenko rasittuneena vaipuu takaisin aikoihin, jolloin hän kantapääkikallaan kenties junioriottelussa 15 vuotta sitten ratkaisi ottelun ja sai kantapääkikasta kiitoksen. Tänä päivänä jalkapallossa ei kuitenkaan ole kysymys kantapääkikoista, vaan perussuorituksista. Ensimmäinen kantapääkikka vielä annetaan anteeksi ja pallo ajautuu takaisin hänelle. Tämän jälkeen hänellä on uusi mahdollisuus tehdä niin sanottu peliasennon mukainen ratkaisu, eli pelata pallo negatiivisesta peliasennosta takaisin keskikentälle. Yliyrittämisestä lopputulemana on kuitenkin pallonmenetys ja ranskalaiset iskevät vastaan. Ranska iskee vastaan hyökkäyksellä, jossa pelataan pelkkiä perussuorituksia, eli peliasennon mukaisia syöttöjä ja murtaudutaan kaavojen mukaan. Giroudin sijoittuminen ja liike ovat yksinkertaisen kauniita: kaaren kautta liike kauimmaisen topparin taakse ja hyvä viimeistely.

3-0-maali kertoo jälleen samaa tarinaa. Petri Pasasen pystysuuntainen pitkä pallo vapaapotkusta päätyy Ranskan pelaajien haltuun ja 3vs2-hyökkäykseen. Lienee kohtalon ivaa, että huonon valinnan tehnyt Pasanen joutuu puolustamaan Riberyä 1vs1-tilanteessa. Tällä kertaa Riberyn suoritus ei millään laseilla katsottuna ole mitään muuta kuin perussuoritus 1vs1-tilanteessa. Painopiste alhaalla ja pienen suunnanmuutoksen tehden hän saa jalan vapaaksi ja keskityksen aikaiseksi. Pallo kulkeutuu Benzemalle, joka siirtää pallon maaliin. Oleellista jälleen on ero pelaajien kyvyssä suorittaa jalkapallon taktisia ja teknisiä perusperiaatteita laadukkaammin läpi ottelun.

Mitä jos Roman Eremenko väsyneenäkin nojaisi peliasennon mukaisiin suorituksiin? Mitä jos Petri Pasasen juniorivalmentaja olisi suositellut olemaan syöttämättä pystysuuntaisia pitkiä syöttöjä omille hyökkääjille negatiiviseen peliasentoon? Mitä jos Niki Mäenpää ja Petri Pasanen olisivat junioreina olleet pakotettuja ratkaisemaan tuo pelin avaamisvaiheeseen liittyvä ongelma organisoidusti ilman oikotietä pitkään palloon paineen alla? Mitä jos juniorivalmentajat Suomessa olisivat tehneet työnsä paremmin? Voi olla, että Suomella olisi näissä karsinnoissa ollut jo vakava mahdollisuus edetä kisoihin.

Oleellista on ymmärtää iso kuva. Se iso kuva on lohduton. Vaikka pelaajatuotannon prosesseissamme on nähtävissä selkeää kehitystä, ei järjestelmällä ole ollut vielä aikaa tuottaa varteenotettavaa materiaalia. Ja se materiaali, järjestelmämme tuotokset, antavat meille mahdollisuuden saavuttaa ansaittu ja kestävä paikka jalkapallon arvokisoissa. Niin kauan, kuin Sami Hyypiä Akatemiassa on juniorijoukkueita, jotka avaavat paineettomassa tilassa pystysuuntaisen pitkän pallon pelin avaamisvaiheessa kohti negatiivisessa peliasennossa olevaa hyökkääjää, prosessiemme laatu ei kuitenkaan ole riittävällä tasolla.